Olli Nurminen, Järjestelmäasiantuntija

Teen paljon yhteistyötä erinäisten yhteistyökumppaneiden ja Euroopan SHARP- organisaation henkilöstön kanssa

Olli Nurminen, Järjestelmäasiantuntija, mikä on työnkuvasi Sharpilla?

- Toimenkuvani koostuu useammasta hyvinkin erilaisesta toimesta. Vastuullani on mm. jälleenmyynnin, että oman paikallisen henkilökunnan kouluttaminen ja tukitoimet SHARPin tuotteiden sekä ratkaisujen suhteen. Tämän lisäksi olen mukana tuotteistamassa ja kehittämässä paikallisia palveluja muun muassa monitoimilaitteiden, AV- tuotteiden sekä ICT- palvelujen suhteen.

- Teen myös paljon yhteistyötä erinäisten yhteistyökumppaneiden ja Euroopan SHARP- organisaation henkilöstön kanssa.

Kertoisitko vähän itsestäsi?
- Koulutukseltani olen tietoliikennetekniikan insinööri. Perheeseen kuuluu vaimon ja lapsen lisäksi 2kpl keskikokoisia villakoiria. Koirien kanssa tulee tehtyä paljon ulkoilua, mutta erityisesti koirien juoksukisoissa tulee kesäisin käytyä usein. Muuten harrastuksiin kuuluu moottoripyöräily, boulderointi, laskettelu ja vaeltaminen. Näiden ohessa tulee sitten vielä tehtyä kaikenlaista nikkarointia ja työpaikkakin on tästä saanut omansa, mm. digitaalisen flipperin ja pelipöydän muodossa. Näissä on luonnollisesti hyödynnetty SHARPin omia tuotteita, kuten dynaedge- tietokonetta ja SHARPin huippuluokan työpöytä ja infonäyttöjä.

Mikä on parasta Sharpilla työskentelyssä?
- Parasta SHARPilla on luonnollisesti mahtavat työkaverit! Työyhteisössämme jokaisen mielipide on tärkeä ja jokaisella on myös mahdollisuus vaikuttaa omaan työkuvaan ja SHARPin toimintaan paikallisesti. Oman työn kokee täällä tärkeäksi ja tasa-arvoiseksi muiden kanssa.

- Hyvänä kakkosena tulee tietysti SHARPin tarjoamat laajat mahdollisuudet työskennellä erinäisten tuoteperheiden kanssa. Työelämässä olen ollut jo yli 20- vuotta ja tämä on ensimmäinen paikka, missä on mahdollisuus yhdistää tehokkaasti työelämästä, kouluelämästä ja siviivielämästä saatua oppia.

- Aloitin SHARPilla marraskuussa 2013 eli 9- vuotta tuli hetki sitten täyteen ja loppua ei ole näkyvissä.