Historical compass
Historical compass

Sharpin historia

Sharpin vaiheikas historia kertoo teknisistä innovaatioista ja luovuudesta

Sharpin historia

Nimi kertoo kaiken.

Tokuji Hayakawa perusti Sharpin, koska hän halusi parantaa tuotteiden käyttäjäkokemusta jatkuvalla innovoinnilla. Hayakawa on keksinyt muun muassa lyijytäytekynän, jonka nimi oli Ever-Sharp ("aina terävä"). Nimikaima on yksi niistä keksinnöistä, jotka loivat pohjaa Sharpin roolille uusien tuotteiden ja koko toimialan kehittäjänä.

Perustaessaan Sharpin vuonna 1912 Hayakawa lähti matkalle, jonka päämääränä oli ihmisten elämänlaadun ja yritysten toiminnan parantaminen ennakkoluulottomasti ja luovasti. Tämä perusajatus on juurtunut syvään Sharpin toimintakulttuuriin ja näkyy yhtiön teknisen kehitystyön ja tuotannon yhteiskunnallisina vaikutuksina sukupolvesta toiseen.

1912

Huhtikuussa 1912 Sharpin tulevan perustajan Tokuji Hayakawan metallialan oppiaika päättyy. Hän keksii Tokubijo-pikalukon ja saa ensimmäisen mallisuojansa. Keksinnön ansiosta hän avaa ensimmäisen metallipajansa, ja Sharp-yhtiö saa alkunsa.

Sharp belt buckle

1915

Hayakawa keksii Hayakawa-lyijytäytekynän, joka saa pian nimen Ever-Sharp ("aina terävä). Lyijytäytekynän menestyksen myötä myös yhtiön nimeksi tulee Sharp.

Mechanical Pencil

1925

Yhtiönsä Osakaan siirtänyt Hayakawa lukee vuonna 1920 lehdestä, että Japanissa aloitetaan radiolähetykset vuonna 1925, ja innostuu asiasta. Huhtikuussa 1925 hänen tiiminsä saa kideradion valmiiksi. Sharp-merkkinen laite on valmis markkinoille kesäkuussa. Sen myötä Hayakawa astuu elektroniikka-alalle.

Sharp crystal radio

1959

Hayakawa alkaa tutkia puolijohdetekniikkaa ja aurinkokennoja (laitteita joilla auringon säteily muunnetaan sähköenergiaksi). Hän selvittää, että niillä olisi eniten käyttöä vuoristossa ja merialueilla, missä sähköä on heikosti saatavilla.

Vuonna 1976 Sharpin aurinkokennoja aletaan käyttää avaruusteollisuudessa.

Solar cell

1960

Kodinkoneiden kysynnän kasvu 1960-luvulla vauhdittaa kodinelektroniikan tutkimus- ja kehitystyötä sekä tuotantoa ympäri maailmaa. Vuonna 1960 yhtiö alkaa kehittää mikroaaltouuneja, ja vain kaksi vuotta myöhemmin aloitetaan 1 kilowatin R-10-mallin sarjatuotanto.

Japan's first micro-wave oven

1970

Kodinkoneiden kysynnän kasvu 1960-luvulla vauhdittaa kodinelektroniikan tutkimus- ja kehitystyötä sekä tuotantoa ympäri maailmaa. Vuonna 1960 yhtiö alkaa kehittää mikroaaltouuneja, ja vain kaksi vuotta myöhemmin aloitetaan 1 kilowatin R-10-mallin sarjatuotanto.

Sharp logo

1972

Sharp hyödyntää taskulaskinosaamistaan ja laskinten tekniikkaa yrityskäyttöön tarkoitettuihin laitteisiin ja nykyaikaistaa kaupankäynnin uusilla kassakoneilla ja maksupäätteillä. Yhtiö kehittää myös laskutukseen ja muuhun tiedonkeruuseen liittyviä toimintoja muun muassa Coca Cola -yhtiölle.

POS system

1972

Tammikuussa Sharp tuo markkinoille ensimmäisen kopiokoneensa, SF-201:n, ja samana vuonna vielä kaksi paremmin sarjatuotantoon sopivaa mallia. Tämä on yhtiölle valtava edistysaskel. Sharpin asiakirjajärjestelmien maailmanlaajuinen tuotanto on kasvanut vakaasti siitä lähtien. Vuoden 2009 lopussa tuotantomäärä oli jo yli 15 miljoonaa laitetta.

First ever copier

1973

Kesäkuussa 1973 Sharp lanseeraa maailman ensimmäisen taskukokoisen COS-tekniikkaan (Crystal On Substrate) perustuvan LCD-laskimen nimeltään EL-805 Liquid Crystal Compet. Nestekidenäytön ansiosta laskin on kevyt ja vain 20 mm paksu. Se toimii peräti 100 tuntia yhdellä AA-paristolla. 

LCD Calculator

1991

LCD-tekniikan laajamittaisen kehitystyön tuloksena ja vain kuusi vuotta prototyypin valmistumisen jälkeen Sharp esittelee alan ensimmäisen seinälle asennettavan TV:n. 9E-H-sarjan laitteissa on 8,6 tuuman TFT LCD -monitori, joka on tuolloin markkinoiden suurin.

wall mounted LCD tv

2000

Air purifier

2005

Elokuussa 2005 Sharp tuo markkinoille 65-tuumaisen näytön (LC-65GEI) ja vakiinnuttaa asemansa litteiden näyttöjen LCD-markkinoilla. Yhtiö tarjoaa laajan valikoiman isoja täysteräväpiirtonäyttöjä, jotka edustavat ekologista suunnittelua.

Sharp 65 inch tv

Sharp's MX-3200FG

2005

Yhteensä 7244 Sharpin 80 watin aurinkopaneelia, joiden nimellisteho on 391 kW, asennetaan Manchesterin korkeimman rakennuksen, 122-metrisen CIS Towerin seiniin. Pilvenpiirtäjästä tulee näin Euroopan suurin energiaa tuottava liikerakennus.

Manchester's CIS Tower

2011

Yhteensä 7244 Sharpin 80 watin aurinkopaneelia, joiden nimellisteho on 391 kW, asennetaan Manchesterin korkeimman rakennuksen, 122-metrisen CIS Towerin seiniin. Pilvenpiirtäjästä tulee näin Euroopan suurin energiaa tuottava liikerakennus.

Interactive Whiteboard

2018

Sharp säilyttää asemansa markkinajohtajana ja julkistaa toukokuussa 2018 ensimmäisen ammattikäyttöön tarkoitetun 70-tuumaisen 8K-näytön, 70X500E:n.  Sen seuraajana tuodaan vuonna 2021 markkinoille maailman suurin 8K-näyttö, 120-tuumainen 8K UV²A LCD. Koska näytöt toistavat kuvaa ihmissilmän resoluutiota paremmin, Sharp kykenee tarjoamaan katsojille aivan uusia visuaalisia elämyksiä.

Sharp 8K display

2019

Sharp tuo markkinoille Windows collaboration display -näytön, jossa hyödynnetään tekoälyä, IoT:tä (esineiden Internet) ja tuottavuustyökaluja. Sen avulla voidaan luoda tuottavampi työympäristö, joka mahdollistaa yhteistoiminnan myös hybridissä ja liikkuvassa työssä. Yhteydenpidon ja yhteistoiminnan mahdollistavat työkalut ovat olleet yrityksille elintärkeitä pandemiavuosina 2020-2021.

Windows Collaboration Display

2021

Sharp perustaa Eurooppaan uuden IT-palveluosaston, joka tarjoaa teknistä tukea sekä helpdesk-, kyberturvallisuus- ja ylläpitopalveluita eurooppalaisille yrityksille.

Sharp IT Services logo

2022

Sharp juhlii 50:ttä vuosipäiväänsä tulostusalalla.

Sharp 50th Anniversary logo